Blogi

Sahti ja Päijänteen vesi, Sysmän käytetyimmät juomat.

Sysmä sijaitsee ’’ Juotavan hyvän Päijänteen’’ itärannalla. Vuodesta 1982 alkaen on mennyt Päijänteen vettä noin miljoonalle pääkaupunkiseudun asukkaalle. Päijänne- tunnelin alkupää sijaitsee Asikkalan selällä, mutta eiköhän vettä virtaa tunneliin Sysmänkin puolelta. Vettä kulkee noin 3,1 kuutiota sekunnissa 120 kilometriä pitkää tunnelia pitkin kohti Helsingin Pitkäkosken vedenpuhdistamoa . Tunneli on kaivettu 30-100 metrin syvyyteen ja on…

Kastemato ja apila

Luomuviljelyssä hyödynnetään luonnon tarjoamia palveluja, kuten vaikkapa kastematoja maan kuohkeuttamiseen ja apilaa sitomaan typpeä ilmakehästä ja hyönteisiä pölyttämään kasveja. Kastemato hajottaa kuolleita kasvin osia syömällä niitä ja nopeuttaa kasvien muuttumista mullaksi. Samalla kastemato kuohkeuttaa maata kaivamalla käytäviään ja siirtämällä maa-ainesta syvemmistä kerroksista pintaan ja pinnan eloperäistä ainesta syvemmälle. Kastematojen käytävät toimivat ilma- ja vesivarastoina. Kastemadot…

Räsymatto, maakellari ja ulkohuussi

TIEDÄTKÖ MITÄ YHTEISTÄ ON RÄSYMATOLLA, MAAKELLARILLA JA ULKOHUUSSILLA? Autoilu on syrjäkylillä asuvan pakollinen ekosynti, kun julkisia liikenneyhteyksiä ei ole. Kaasuauto kiinnostaisi, mutta kun lähin tankkausasema on Joutsassa noin 50 kilometrin päässä ja jonne asiointiliikenteemme ei normaalisti suuntaudu, niin sitä ei voi hankkia. Sähköautoissa on omat ekologiset ongelmansa. Täytyy miettiä oman elämän ekotekoja ja mitä niissä…

Miehuuskivi

Miehuuskivi

Ei se nouse. Jokaisella kunnon maatilalla on miehuudenmittari. Meillä Haavistossa se on Miehuuskivi. Painoa kivellä on 165 kiloa, ei niin kovin paljon mutta niin vaikeasti nostettavaa. Perinteisesti sitä on käyty vääntämässä ja kääntämässä sukujuhlien aamutunneilla tai heinätalkoiden jälkeen, savusaunan vilvoittelutauoilla. Eräs sukulaismies Sammatista sen nosti. Tosin siitä on aina sanottu, että ei se niin vahva…

Näin sujuu puun kaataminen traktorilla

Näin sujuu puun kaataminen traktorilla

 Valtran traktorin kattorakenteet kestivät yllättävän hyvin puun kaatumisen, ainoastaan oven toiminnassa oli ongelmia. Meidän piti laajentaa myslivarastoa ja laajennuksen tiellä oli vanha ja iso mänty. Minä sitten kaatamaan sitä ja ajoin traktorin siihen viereen ja painatin puuta kuormaajalla rakennuksesta poispäin. Ajatus oli se, että ei kaadu rakennuksen päälle. No sehän toimi hyvin muuten, mutta puu…

Puimurin kyydissä

Puimurin kyydissä

Nuori toimittajan alku Tarkkasilmäiset huomaavat, että kysessä on tiukka haastattelutilanne. Sampo on sammutettu kesken kiireisen puintipäivän ja poika kyselee isältään satonäkymiä 70-luvun puolivälissä. Toimittajan työt jäivän siihen, mutta puimurin puikkoihin olen kyllä päässyt. Merkkikin on pysynyt samana ”missä sorsa ui, siellä Sampo pui”

Miksi luomuviljelijä ei tarvitse botoxia huuliin?

Miksi luomuviljelijä ei tarvitse botoxia huuliin?

Näinkin voi käydä. Meistä piti Anitan kanssa tulla mehiläistarhaajia 90-luvun puolivälissä. Kävimme pari päivää kestävän mehiläistarhaajakurssin ja sitten oltiin valmiita toimiin. Haimme pakettiautolla kuusi pesää lopettelevalta tarhaajalta Vesilahdelta. Mehiläiset kun lentävät päivisin ja yöpyvät sitten pesissä, oli siirto tehtävä yöllä kun koko parvi on nukkumassa. Mehän sitten suljettiin pesien lentoaukot ja nosteltiin ne autoon. Matka…

Sysmässä mäet ovat vuoria ja ihmiset ylivertaisia.

Sysmässä mäet ovat vuoria ja ihmiset ylivertaisia.

Sysmässä sijaitsee Itä- Hämeen korkein kohta, Kammiovuori 221 metriä. Sysmäläiset ovat muutenkin mahtipontisesti nimenneet mäkiään vuoriksi. Tilamme lähellä sijaitsevat Kultavuori, Rapuvuori, Vipuvuori, Virttavuori, Kettuvuori ja Ojalanvuori. Vuoria on ympäri Sysmää. Vuorelle ei ole erityistä korkeusvaatimusta, saa vaikkapa 200 metrin mäkeä kutsua vuoreksi, jos se on selvästi ympäristöään korkeampi paikka. Kammiovuorelle on tehty opastettu luontopolku. Kannattaa…

Viljapihvin tarina

Meillä oli tarkoitus kehittää luomumuffini. Tuotekehittäjämme Raija alkoi uurastamaan aiheen parissa. Ei mennyt aikaakaan, kun saatiin ensimmäiset koe-erät testattaviksi. Vaihtoehtona olivat vadelma tai mustikka. Maku oli molemmissa erinomainen, mutta jostain syystä mustikka värjäsi leivoksen vihreäksi ja vadelma taas harmaaksi. Syytä ei tähän keksitty vaikka määrää lisättiin ja vähennettiin. Raijalla oli kuitenkin samaan aikaan meille myös…

Passipuuro

Passipuuro

Viime syksynä hoksasin ottaa hirvijahtiin evääksi kuumaa teetä ja kuivaa mysliä purkissa. Kun aamulla tuli pieni tauko, niin kaadoin termoksesta teetä myslikuppiin, annoin hetken hautua ja lämmin passipuuro oli valmis. Puuroakin voisi ottaa mukaan, mutta se on vaikeampi kuskata ja pitää lämpöisenä. Ja keittämisessä likaantuisi yksi kattila lisää. Teelaatuja voi vaihdella. Rooibos sopii hyvin Omenakarpalomyslille….