Kuppikivet

Sysmässä on kuppikiviä enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa. Siinä on syy, miksi olen viime viikkoina mutustellut mielessäni sanaa kuppikunta, että onkohan sanan alkuperä loppujen lopuksi kuppikivissä. Ja mitä ne kuppikivet oikein ovat? Muinoin tehtyjä kuppikiviä on löydetty eniten sisämaasta hämäläisten alueilta ja on niitä Savossa, Pohjanmaalla ja Karjalassakin. Toki myös naapurimaissamme kuten Ruotsissa ja Virossa, mutta myös muissa Euroopan maissa. Meillä niitä liitetään rautakauden aikaan, mutta lähialueillamme on kivi- ja pronssikauden kuppikiviäkin. Kuppikivien merkityksestä on erilaisia spekulaatioita. Olisiko kuppikivillä jotain annettavaa jopa tähän päivään?
Sana kuppikunta on viitannut konkreettisesti saman pöydän ympärillä kulhoista tai maljamaisista astioista aterioiviin, siis yleensä saman perheen jäseniin. Kuppikunta on tarkoittanut myös pöytäkuntaa tai kattilakuntaa. Lähtökohtana on ollut samasta kattilasta tai kupista saman pöydän ääressä syövä porukka, yleensä perhe. Poliittinen ja negatiivinen sisäänpäinlämpenevä merkitys sanalle on tullut vasta paljon myöhemmin.
Erilaisia -kuntia (kuten kuppikunta) on suomen kielessä paljon ja niillä tarkoitetaan aina jotain rajattua joukkoa. Kunta-sanalla on vanha alkuperä, jolla on vastineensa lähikielissä. Unkarinkielinen vastine sisältää myös suku- ja heimomerkityksen. Kuppi-sana on ruotsin ja saamen kielissäkin samaa alkuperää: kopp. Tuntuisi, että kuppikivillä olisi hyvinkin voitu rajata eri suku- tai perheryhmien alueita toisistaan ja kuppikunta-sana kehittyä sitä perua.
Muinaishistorian tutkijat ovat vahvimmin sitä mieltä, että kuppeihin on asetettu suvun vainajille – eli siis perheen entisille jäsenille – ruokaa ja juomaa. Kuppikivistä puhutaan myös uhrikivinä tarkoittaen, että uudesta sadosta; uutisviljoista, ensimaidosta, ensimmäisestä kalansaaliista jne. uhrattiin hengille osana kiitollisuutta ja sato- ja pyyntionnen säilymiseksi. Miksi juuri kiviä käytettiin? Kannattaa muistaa, että ihmiset ovat uskoneet kivissä asustavan henkiä. Yhä edelleen jotkut kansat niin uskovat.
Itse kuppikivi on kallio tai maakivi, johon on tehty kaivertamalla tai hiomalla kuppimaisia syvennyksiä, jotka ovat tavallisesti pyöreitä, mutta voivat olla soikeitakin. Sen lisäksi, että Sysmän kylistä on löydetty kuppikiviä enemmän kuin mistään muualta niin täällä on myös todennäköisesti Suomen toiseksi suurin kuppikivi Nuoramoisen kylän rautakautisella asuintontilla: rapautuneessa ja halkeilleessa siirtolohkareessa on ainakin 102 kuppia. Sen lähellä on myös useita muita kuppikiviä, joissa on vähemmän kuppeja. Alueella laiduntaa karjaa eikä sille ole rakennettu mitään uutta, joten kivet ja kaunis aukea peltomaisema Nuoramoisenjärven rannassa ovat säilyneet hyvin samanlaisina jopa yli tuhatvuotisen ajanjakson. Kuppikiviä on varmasti aika lähelle nykyaikaa käytetty osana arkipäivän elämäntapaa.
Suur-Sysmän historian tuotteistaminen -hankkeessa Nuoramoisen kuppikiven ääressä on toteutettu seremonia kiitollisuudesta ja paikallinen kultaseppämestari on suunnitellut kuppikivikorusarjan, jollaista ei saa mistään muualta.
Tervetuloa tutustumaan Sysmän kuppikivien tarinoihin ja ps. niitä voi löytyä omasta kunnastasikin. Kuppikiviä on vielä myös löytymättä. Muinaisen Suur-Sysmän alueeltakin löytyi tänä keväänä jälleen uusi kuppikivi.
Sirpa Rautiainen, ympäristöhistorioitsija
Suur-Sysmän historian tuotteistaminen kivikaudelta nykypäivään -hankevetäjä

Facebookissa hankkeesta lisää: fb.me/suursysma

Kastemato ja apila

Luomuviljelyssä hyödynnetään luonnon tarjoamia palveluja, kuten vaikkapa kastematoja maan kuohkeuttamiseen ja apilaa sitomaan typpeä ilmakehästä ja hyönteisiä pölyttämään kasveja.
Kastemato hajottaa kuolleita kasvin osia syömällä niitä ja nopeuttaa kasvien muuttumista mullaksi. Samalla kastemato kuohkeuttaa maata kaivamalla käytäviään ja siirtämällä maa-ainesta syvemmistä kerroksista pintaan ja pinnan eloperäistä ainesta syvemmälle. Kastematojen käytävät toimivat ilma- ja vesivarastoina.
Kastemadot ja muut lierot viihtyvät luomupelloilla. Torjunta-aineita ei käytetä ja vuoroviljely pitää huolta siitä, että monipuolista hajotettavaa riittää.
Runsaan kastematokannan työn ansiosta luomupellon rakenne on hyvä, jolloin viljat kestävät melko hyvin kuivia ja toisaalta myös liian märkiä kesiä.
Linnut viihtyvät, kun on kastematoja syötävänä, samalla linnut syövät tuhohyönteisiä. Luonnon monimuotoisuus ja tasapaino säilyy.
Apilaa ja muita palkokasveja kasvatetaan typensitomiskyvyn takia luomuviljelmillä paljon. Apilan juurinystyröiden Rhizobium-bakteerit sitovat ilmakehän typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Samalla apila on kukinta-aikaan hyvä mesikasvi mehiläisille ja muille pölyttäjille. Pölytys lisää sadon määrää ja laatua.

Apilan runsaan juurimassan ja maanpäällisen kasvuston hajottaminen pitää kastemadot työntouhussa. Samalla peltomaan humuspitoisuuden nousu sitoo hiiltä maaperään ja hillitsee siten osaltaan ilmastonmuutosta.
Apilanurmea viljellään yleensä kaksi vuotta ja sitten on syysrukiin tai kauran vuoro, joka hyötyy maaperään sitoutuneesta typestä.

Räsymatto, maakellari ja ulkohuussi

TIEDÄTKÖ MITÄ YHTEISTÄ ON RÄSYMATOLLA, MAAKELLARILLA JA
ULKOHUUSSILLA?

Autoilu on syrjäkylillä asuvan pakollinen ekosynti, kun julkisia liikenneyhteyksiä ei ole.
Kaasuauto kiinnostaisi, mutta kun lähin tankkausasema on Joutsassa noin 50 kilometrin päässä ja jonne asiointiliikenteemme ei normaalisti suuntaudu, niin sitä ei voi hankkia. Sähköautoissa on omat ekologiset ongelmansa.
Täytyy miettiä oman elämän ekotekoja ja mitä niissä olisi parantamisen varaa.
Meillä on maakellari. Se ei käytä minkään lajin energiaa, mitä nyt lihastyöllä täytetään se lähimetsien marjoilla ja sienillä ja oman pihan puutarhamarjoilla, mehujen, hillojen ja suolasienien muodossa. Juurekset viljellään joko itse tai haetaan syksyllä koko talven tarve läheiseltä vihannesviljelijältä. www.hellqvistinpuutarha.fi
Ekologiseen ruokavalioon kuuluu myös riista ja järvikala, joita pyydetään itse.
Puuhella on mielestäni ekoteko. Sen päälle mahtuu monta kattilaa ja mehumaija kerralla ja samalla se luovuttaa lämpöä, kuten myös leivinuuni. Ja tietenkin poltamme vain puhdasta kuivaa puuta siten, että piipusta tuleva savu on lähes näkymätöntä.
Meillä kierrätetään kaikki mahdollinen. Lähin kierrätyspiste, minne voi viedä lajitellut muovit, kartongit, metallit, lasit ja tekstiilit, on 25 km:n päässä. On tehty vaikeaksi koulubussin varassa olevalle kylän mummolle kierrätys. Mummot ovat kuitenkin muuten aina osanneet käyttää tavarat loppuun, turhia ei ole osteltu ja ruokahävikkiä ei ole syntynyt. Perunankuoret on kompostoitu ja vanhat vaatteet ja lakanat on leikattu matonkuteiksi. Räsymatot ovat kauneinta ja käytännöllisintä kierrätystä!
Vesivessa on tunnetusti pahimpia puhtaan juomaveden tuhlaajia. En kuitenkaan haluaisi hankkia ns. ekovessaa, jos se käyttää sähköä pakastamalla tai polttamalla ulosteet. Eihän se edes toimi sähkökatkon aikana. Oikea ekoteko on kompostoiva ulkohuussi. Hajuttomuus on kriteerinä, että toimii oikein. Pitäisi vain karaista itseään käyttämään ulkohuussia myös talvikeleillä!
Keväällä 2019 asensimme aurinkopaneelit myslipaahtamon katolle. Sieltä virtaa aurinkoenergiaa myös valtakunnan verkkoon.

Tikkutollo

Sysmäläiseen ruokaperinteeseen kuuluu ruoka nimeltä tikkutollo. Vaikka sysmäläiset ovat ruuan omineet itselleen, niin kyseistä ruokaa on syöty paljon muuallakin ja sitä kutsutaan muualla vaikkapa marjamämmiksi tai ruispuolukkapuuroksi.
Yön yli hauduttamalla (mieluiten leivinuunissa) tikkutollo imeltyy mämmimäisen makeaksi. Ainekset ovat yksinkertaiset ja edulliset: vesi, ruisjauho ja puolukkasurvos.
Kiehauta 1 ½ litraa vettä, kaada se noin 3 litran uunivuokaan ja vispilöi siihen 4-5 dl ruisjauhoja ja lisää 5 dl survottuja puolukoita ja halutessasi vielä ½ dl sokeria ja ½ tl suolaa. Hauduta uunissa 150 asteen lämmössä pari tuntia ja lisäksi 120 asteen lämmössä 6-8 tuntia. Tikkutollo nautitaan vaikkapa maidon kera!

Suomen kaunein matkailureitti

Jos vain ajelet meille päin mysliostoksille tai muuten vain, kannattaa ajella tietä 314 Asikkalan Vääksystä tai Korpilahden suunnasta tietä 610. Kyseinen reitti on nimittäin vuonna 2014 äänestetty Suomen kauneimmaksi matkailureitiksi.
Asikkalan kirkonkylän jälkeen suuntaa auton keula kohti Pulkkilanharjua, niin et kyllä pety. Jääkauden muokkaamaan harjujonoon ei ikinä kyllästy, ehkäpä kun on Päijänne molemmin puolin, niin maisema on joka kerta täysin erilainen, tyynellä tai myrskyllä.
Pulkkilanharju on osittain Päijänteen kansallispuistoa, jonka kuuluisin osa sijaitsee Kelventeen harjusaaressa. Sinne pääsee vain veneellä tai heinäkuussa reittialuksella Karisalmen sillan kupeesta.  Karisalmen sillan luota lähtee noin 4 km:n mittainen polku, jos haluaa jalkautua. Pyöräilyyn on myös kaunis reitti Vääksyn ja Pulkkilanharjun välillä.

Pulkin majakka
Pulkin majakka

Kalkkisten kylällä kannattaa pyörähtää , ja ainakin jos meille tullaan Vääksyn suunnasta, niin matka käy kylän läpi.  www.kalkkinen.fi

Tien 314 varrella kohti Sysmää on kaunista päijät-hämäläistä peltomaisemaa ja kauniisti hoidettuja vanhoja maatiloja. Sysmästä matka jatkuu tietä 612 pitkin kohti Luhankaa ( tie 610 Luhangan jälkeen).
Sysmän Perävintturi on kiehtovan kivistä seutua, siellä kannattaa poiketa seudun korkeimmalla kohdalla, Kammiovuorella (sinne on merkitty luontopolku). Kesällä kannattaa hakeutua Yhden lehmän navetan pubiin tai Vintturin nuorisoseuran tansseihin. Sysmän Suvisoitto järjestää Vintturissa tapahtumia heinäkuussa ja Luhangassa myös.
Päijänne on koko reitin ajan tien vasemmalla puolella ja näkyy välillä. Matkalla Sysmästä kohti Luhankaa ja edelleen kohti Korpilahtea on vesistöä näkösällä enemmänkin ja kauniita siltoja, mm Kärkisten riippusilta.
Luhangassa kannattaa poiketa, ja jos haluaa retkeillä, on Leivonmäen kansallispuisto suhteellisen lähellä.
Soittele ensin, jos meillä poikkeat, osataan olla paikalla!

Suvi-Pinx

Eipä tainnut senaattori Onni Schildt arvata minkälainen vaikutus kunnan tulevaisuuteen tulisi olemaan 1900-luvun alussa Sysmän Suopeltoon perustamallaan kansakoululla. Oppilaiden käytyä vähiin upealla paikalla Päijänteen rannalla sijaitseva koulurakennus myytiin Jorma ja Margit Savolaiselle. He perustivat sinne vuonna 1969 yhdessä poikansa Erkki Savolaisen kanssa kesätaidenäyttelyn, joka oli alkuvaiheessa Suomen suurin kesäkulttuuritapahtuma keräten parhaimpina kesinä yli 30 000 kävijää.Sysmän kunta mahdollisti arvokkaan perinteen jatkumisen ostamalla kiinteistön syksyllä 2013 Erkki Savolaisen perikunnalta ja kunnostamalla vanhat arvokkaat hirsirakennukset perusteellisesti. Pienen kunnan rohkeutta kiiteltiin tästä suuresta urakasta ja Sysmä seura kiinnittikin päärakennuksen ovenpieleen laatan, joka muistuttaa kävijöitä tästä upeasta kulttuuriteosta. Nyt alue jatkaa Pinxinmäkenä, perinteitä vaalien, mutta ajan hengessä eläen. Kesätaidenäyttely tuo edelleen alueelle tuhansia kävijöitä. Tämän lisäksi alueella toimii rennolla otteella paikallisista raaka-aineista maukasta ruokaa tarjoileva ravintola sekä pieni käsityöpuoti. Tarjolla on myös satamapalveluita veneilijöille, rantasauna, aittamajoitusta, hyvinvointipalveluita sekä metsäretkiä islanninhevosilla ja teemaristeilyjä Päijänteelle.Lisätietoa tapahtumista http://www.pinxinmaki.fi/

Sysmän Suvisoitto

“Sysmän Suvessa Soi – Maalaiskunnan oma musiikkifestivaali järjestetään tänä vuonna 31. kerran

Sysmän Suvisoiton tarina alkoi vuonna 1985, kun Sysmän läheisellä mökillään kesiä viettänyt viulisti-kapellimestari Ari Rasilainen keksi järjestää kesäkonserttisarjan paikkakunnalla. Hän esitteli ideansa musiikkitapahtuman järjestämisestä sysmäläisille kulttuurinystäville, ja pian aatosta toimeenpanevaan joukkoon kuuluivat ainakin kulttuurivaikuttajat Sakari Korhonen, Aino Hammar, Rauha Jutila, Eero Pajatie, Anne Pekkanen, Raini Kanerva. Maininnan ansaitsee myös yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Yrjö Turkama. Puitteet festivaalille olivat kaikkien mielestä loistavat: kimaltelevan Päijänteen syleilemä maalaispitäjä, joka kesäisin puhkeaa kukkaan auringon lämmöstä ja täyttyy Sysmään ihastuneista kesälomalaisista. Myös paikkakunnan yritteliäs ja kulttuuritietoinen ilmapiiri soveltui vakavasti otettavan tapahtumakokonaisuuden pyörittämiseen. Perustettiin yhdistys ja päätettiinkin ottaa homma ihan vakavasti. Ja niin kävi, että tänä vuonna festivaali järjestetään jo 31. kerran ja yhtään kesää ei ole jäänyt väliin. Liialta vakavuudelta on vältytty, muusikoiden kirjava joukko ja sysmäläinen huumorimieli ovat pitäneet siitä huolen.

Matkan varrella Sysmässä on epäilemättä käynyt suurin osa legendaarisimmista kotimaisen taide- ja viihdemusiikin taiteilijoista, unohtamatta kansainvälisiä tähtiä. Mainittakoon, että Suvisoitossa ovat vierailleet mm. Eri Klas, Anu Komsi, Nicolai Gedda, Soile Isokoski, Laura Mikkola, Jaakko Kuusisto, Meta4-kvartetti, Erkki Liikanen, Kari Tapio, Marzi Nyman, Paula Koivuniemi, Rheinland-Pfalzin filharmonikot, ja monia muita tunnettuja sekä lupaavia nuoria taiteilijoita niin klassiselta kuin kevyemmältä puolelta. Suvisoitto panosti myös heti ensimmäisestä vuodesta lähtien nuorten musiikkikasvatukseen jousikurssien muodossa, ja niin myös tänä vuonna järjestetään Lasten Suvisoiton musiikkileiri Olavinrannassa.

Ensimmäinen festivaali v. -86 kasattiin perimätiedon mukaan kunnioitettavassa kolmessa pitkässä viikossa. Nykyään festivaaliorganisaatio työskentelee ympäri vuoden, ja tapahtuman mahdollistaa kokonaisuudessaan yhteisestä sahtiämpäristä vireytynyt ja herkullisesta luomumyslistä energisoitunut ahkera sysmäläinen talkooporukka (faktahan on, että niin talkoolaiset kuin suuren maailman muusikotkin ovat saaneet festarin aamiaispöydässä nauttia Sysmän omasta luomumyslistä jo vuosien ajan). Tämän lisäksi kiitos kuuluu Sysmän kunnalle, joka on tiedostanut Suvisoiton ja kulttuurin merkityksen.. “Suvisoiton ainutlaatuisuus piilee Sysmän tarjoamien konserttipaikkojen monipuolisuudessa: kartanot, navetat, rantalavat ja upeat kirkot. Konsertti on kokonaisvaltainen, moniaistillinen elämys tällaisessa miljöössä”, toteaa taiteellinen johtaja Esa Heikkilä.

Sysmän Suvisoitto 2.-9.7.2016, mukana mm. Vesa-Matti Loiri, Tuija Knihtilä, Mari Palo, Harri Ahmas, Lohjan Kaupunginorkesteri ja Dominante-kuoro. Ohjelma ja tietoa lipuista www.suvisoitto.fi. “

Viljapihvin tarina

Meillä oli tarkoitus kehittää luomumuffini. Tuotekehittäjämme Raija alkoi uurastamaan aiheen parissa. Ei mennyt aikaakaan, kun saatiin ensimmäiset koe-erät testattaviksi. Vaihtoehtona olivat vadelma tai mustikka. Maku oli molemmissa erinomainen, mutta jostain syystä mustikka värjäsi leivoksen vihreäksi ja vadelma taas harmaaksi. Syytä ei tähän keksitty vaikka määrää lisättiin ja vähennettiin. Raijalla oli kuitenkin samaan aikaan meille myös lettujauhe kehityksessä. Siitä sitten ikään kuin vahingossa pullahti ulos idea paistettavasta kasvispihvistä, johon lisätään vain se vesi.

Yllätys oli suuri ja myönteinen, kun taas maistoimme koepihvit. Tästä meille uusi tuote!

Viljapihviä on nyt tehty 12 vuotta ja edelleen se on samalla reseptillä. Muunnella sitä toki voi, lisäilemällä raaka-aineita taikinaan ennen paistoa.

Suo

” Suo siellä, vetelä täällä” sanonta kuvastanee sitä, että Suomen pinta-alasta suuri osa, lähes kolmasosa on ollut suota.

Soita on raivattu pelloiksi ja niiltä on nostettu turvetta, mutta suurin rikkaus on niiden tuottama sato. Mikä lienee Suomen soilta vuosisatojen aikana kerättyjen karpaloiden, lakkojen ja mustikoiden arvo?

Oma ihana tunnelmansa on olla keräämässä kohmeisin sormin karpaloita marraskuun pikkupakkasilla. Kun puissa ei ole lehtiä, korostuu sammaleiden vihreys ja metsän hiljaisuus.

Etelä- Suomessa on luonnontilaisia soita enää melko vähän jäljellä, paljon on metsitetty, raivattu pelloiksi ja otettu turpeentuotantoon. Sysmän Ravioskorpeen raivattiin suosta suuri asutusalue peltoineen sotien jälkeen rintamamiehille ja Karjalan siirtolaisille. Ensin pystytettiin hirsiset saunarakennukset, joissa myös asuttiin, kun alettiin rakentaa navettoja ja asuinrakennuksia.

Ravioskorven alue on museoviraston suojeluksessa. www.ravioskorpi.net

Toivo Pylväläinen

Toivo Wilpurinpoika syntyi Leivonmäellä 10.7.1894. Hän lähti kotoaan maailmalle vähän yli 10 vuoden iässä, viettäen kiertävää elämää. Heinolan seudulla hän oli töissä 20-luvulta 30-luvun alkuun, jolloin hän tuli Päijänteelle. Siellä hän asui muutaman vuoden eri saarissa, kunnes asettui Harhu (Koreakoivu) nimiseen saareen. Siellä hän asui noin 40 vuotta. Toivo Pylväläinen kuoli 1979 Kuhmoisissa.

Hän elätti itsensä kalaa myymällä. 30-luvulla hän alkoi kehitellä vaappuja. Mukana kehitystyössä oli Lauri Rapala. Voidaankin sanoa, että Pylväläisen ansiosta meillä maakunnassa on maailman johtavia vieheiden valmistajia.

Vaikka Pylväläinen asui yksin keskellä Tehinselkää, hän oli melkoinen tarinaniskijä. Saaressa kävi paljon vieraita kesäisin ja Pylväläisen lennokkaat tarinat kulkevat vieläkin suusta suuhun. Pylväläisellä oli paljon ystäviä ja kaikilla on omat tarinansa.

 

Koko Toivon tarinan voi lukea Markku Lepistön kirjasta Toivo Pylväläinen Päijänteen erakko.

Lisää materiaalia löytyy myös sivustolta www.toivopylvalainen.fi

1 2 3