Sysmän Suvisoitto

”Sysmän Suvessa Soi – Maalaiskunnan oma musiikkifestivaali järjestetään tänä vuonna 31. kerran

Sysmän Suvisoiton tarina alkoi vuonna 1985, kun Sysmän läheisellä mökillään kesiä viettänyt viulisti-kapellimestari Ari Rasilainen keksi järjestää kesäkonserttisarjan paikkakunnalla. Hän esitteli ideansa musiikkitapahtuman järjestämisestä sysmäläisille kulttuurinystäville, ja pian aatosta toimeenpanevaan joukkoon kuuluivat ainakin kulttuurivaikuttajat Sakari Korhonen, Aino Hammar, Rauha Jutila, Eero Pajatie, Anne Pekkanen, Raini Kanerva. Maininnan ansaitsee myös yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Yrjö Turkama. Puitteet festivaalille olivat kaikkien mielestä loistavat: kimaltelevan Päijänteen syleilemä maalaispitäjä, joka kesäisin puhkeaa kukkaan auringon lämmöstä ja täyttyy Sysmään ihastuneista kesälomalaisista. Myös paikkakunnan yritteliäs ja kulttuuritietoinen ilmapiiri soveltui vakavasti otettavan tapahtumakokonaisuuden pyörittämiseen. Perustettiin yhdistys ja päätettiinkin ottaa homma ihan vakavasti. Ja niin kävi, että tänä vuonna festivaali järjestetään jo 31. kerran ja yhtään kesää ei ole jäänyt väliin. Liialta vakavuudelta on vältytty, muusikoiden kirjava joukko ja sysmäläinen huumorimieli ovat pitäneet siitä huolen.

Matkan varrella Sysmässä on epäilemättä käynyt suurin osa legendaarisimmista kotimaisen taide- ja viihdemusiikin taiteilijoista, unohtamatta kansainvälisiä tähtiä. Mainittakoon, että Suvisoitossa ovat vierailleet mm. Eri Klas, Anu Komsi, Nicolai Gedda, Soile Isokoski, Laura Mikkola, Jaakko Kuusisto, Meta4-kvartetti, Erkki Liikanen, Kari Tapio, Marzi Nyman, Paula Koivuniemi, Rheinland-Pfalzin filharmonikot, ja monia muita tunnettuja sekä lupaavia nuoria taiteilijoita niin klassiselta kuin kevyemmältä puolelta. Suvisoitto panosti myös heti ensimmäisestä vuodesta lähtien nuorten musiikkikasvatukseen jousikurssien muodossa, ja niin myös tänä vuonna järjestetään Lasten Suvisoiton musiikkileiri Olavinrannassa.

Ensimmäinen festivaali v. -86 kasattiin perimätiedon mukaan kunnioitettavassa kolmessa pitkässä viikossa. Nykyään festivaaliorganisaatio työskentelee ympäri vuoden, ja tapahtuman mahdollistaa kokonaisuudessaan yhteisestä sahtiämpäristä vireytynyt ja herkullisesta luomumyslistä energisoitunut ahkera sysmäläinen talkooporukka (faktahan on, että niin talkoolaiset kuin suuren maailman muusikotkin ovat saaneet festarin aamiaispöydässä nauttia Sysmän omasta luomumyslistä jo vuosien ajan). Tämän lisäksi kiitos kuuluu Sysmän kunnalle, joka on tiedostanut Suvisoiton ja kulttuurin merkityksen.. ”Suvisoiton ainutlaatuisuus piilee Sysmän tarjoamien konserttipaikkojen monipuolisuudessa: kartanot, navetat, rantalavat ja upeat kirkot. Konsertti on kokonaisvaltainen, moniaistillinen elämys tällaisessa miljöössä”, toteaa taiteellinen johtaja Esa Heikkilä.

Sysmän Suvisoitto 2.-9.7.2016, mukana mm. Vesa-Matti Loiri, Tuija Knihtilä, Mari Palo, Harri Ahmas, Lohjan Kaupunginorkesteri ja Dominante-kuoro. Ohjelma ja tietoa lipuista www.suvisoitto.fi. ”